top of page
KuortaneenKirjakauppa1931.jpeg

VASTUULLISUUS KUORTANEEN KIRJAKAUPASSA

Paikallinen arki ja kyläyhteisö

Kuortaneen Kirjakauppa toimii eteläpohjalaisen kirkonkylän keskustassa, osana paikallista arkea ja yhteisöä. Vastuullisuus näkyy päivittäisessä arjessa sekä työssä – siinä, millaisia tuotteita valikoidaan, miten asiakkaita palvellaan ja millä tavoin yritys on mukana rakentamassa kestävää kyläyhteisöä. Tavoitteena on jatkuva parantaminen. Pienillä, toistuvilla teoilla on suuri merkitys.

Kestävyys, kotimaisuus ja kierrätys

Valikoima koostuu suurelta osin kotimaisista ja kestävistä tuotteista. Vuonna 2024 noin 60 % tuotteista oli valmistettu Suomessa. Hankinnat tehdään sesonkien ja asiakkaiden tarpeiden mukaan, vuosien asiakastuntemukseen pohjautuen. Tuotteet valitaan huolellisesti kotimaisilta tukkureilta ja toimittajilta: niiden on tarkoitus kestää käyttöä ja tukea arkea. Lähituottajat ovat etusijalla valinnoissa. Ylipakkaamista ja ylimääräistä varastointia vältetään. Pakkauksissa hyödynnetään kierrätys- ja uusiomateriaaleja, ja osa pakkauksista otetaan käyttöön uudelleen. Tavoitteena on siirtyä kokonaan muovittomiin pakkauksiin vuoden 2026 loppuun mennessä.

Kiireetön, henkilökohtainen palvelu

Palvelu on aina henkilökohtaista ja kiireetöntä. Kirjakauppa on paikka, jossa voi kohdata rauhassa – myös ilman ostotarkoitusta. Asiakassuhteet rakentuvat luottamukseen, jossa jokainen kohdataan yksilönä, kunnioittavasti ja yhdenvertaisesti, taustasta, kielestä tai toimintakyvystä riippumatta.

Yhteistyö ja yhteisöllisyys

Kuortaneen Kirjakauppa on osa Kuortaneen Matkailuyhdistystä ja Kuortaneen Yrittäjiä, ja osallistuu aktiivisesti paikalliseen yhteistyöhön sekä kehittämiseen. Kirjakaupan järjestämät Pienet Pihatorit kokoavat kesälauantaisin yhteen lähituottajia, käsityöläisiä ja kyläläisiä. Pihatorit tukevat lähitaloutta, vahvistavat yhteisöllisyyttä ja tarjoavat paikan inhimilliselle kohtaamiselle.

Yhdenvertaisuus ja monimuotoisuus

Yhdenvertaisuus ja monimuotoisuus näkyvät sekä asiakaspalvelussa että valikoimassa. Kirjakauppa tukee oppimista, luovuutta ja arjen hallintaa tarjoamalla saavutettavia sisältöjä kaikenikäisille.

Liiketoiminnan kehittäminen

Toiminta perustuu vakauteen ja maltilliseen kehittämiseen. Kirjakauppa rakentaa liiketoimintaansa pitkäjänteisesti ja vastuullisesti, pitäen kiinni arvoistaan. Osana tätä työtä julkaistaan puolueeton ja vapaaehtoinen vastuullisuusraportti vuoden 2025 loppuun mennessä, jossa esitellään tehdyt teot, tavoitteet ja sitoumukset avoimesti ja todennettavasti.

Kestävän kehityksen tavoitteet

Kuortaneen Kirjakaupan toiminta tukee YK:n kestävän kehityksen tavoitteita:

  • Sukupuolten tasa-arvo (SDG 5)

  • Ihmisarvoinen työ ja talouskasvu (SDG 8)

  • Eriarvoisuuden vähentäminen (SDG 10)

  • Vastuullinen kulutus ja tuotanto (SDG 12)

  • Ilmastotekoja (SDG 13)

Unknown_edited.png

VASTUULLISUUS

Vastuullisuutta Kuortaneen Kirjakaupassa ovat arjen teot, kestävä valikoima ja henkilökohtainen palvelu, jotka tukevat yhteisöä ja paikkakunnan elinvoimaa.

bottom of page